Se on pienestä kiinni!

  Kun ottaa kuvia henkilöstä ja kyseessä on nimenomaan potrettikuvaus eikä tilannekuvaus, niin ei kannata tyytyä vain yhteen sulkimen painallukseen, vaan kannattaa ottaa jokunen ruutu ja samalla pyytää mallia vaihtamaan posea välillä. Toki käsiä ja jalkoja kannattaa siirrellä ja vaidella asentoja, mutta ei kannata unohtaa myöskään katsetta. Sillä mihin mallin silmät "harottaa" kuvassa voi olla aika suuri merkitys kuvan tunnelmaan. Tänään tuli mieleen pitää kolmen minuutin kamerasulkeiset parvekkeella. Linssiksi valikoitui 85 millinen ja valoksi vanha kunnon aurinko. Koska valo tuli mallin takaa ja halusin käyttää kuvauksessa suurehkoa aukkoa, niin tausta paloi puhki melko tasaisesti. Alunperinkin suunnittelin kuvien muuntamista mustavalkoisiksi joten ei haitannut pieni valkoisuus taustalla. Mustavalkokonversiolla saatiin myös pienet rajapintojen ikävät punaiset ja vihreät värivirheet poistettu helpoiten. Mutta siitä katseesta vielä. Kysehän ei ole mistään kovin vaikeasta asiasta, pyytää vain mallia katsomaan kohti kameraa, ottaa kuvan, pyytää mallia katsomaan aavistuksen kameran ohi, ottaa kuvan, pytää mallia kääntämään päätään... jne. Eli melko simppeliä touhua. Joskus tietysti oikea ja vasen voi mennä ristiin kun malli saattaa ymmärtää oikean ja vasemman väärin kun kerran molemmat katselevat maailmaa kameran eri puolilta, joten etukäteen kannattaa sopia kumman vasemmasta ja oikeasta puhutaan. Vielä helpompaa tosin on kädellä näyttää suunta mihin katse halutaan ohjata. Tässä sitten kaksi kuvaa. Molemmissa oma tunnelmansa johtuen katseen suunnasta. Jokainen pättäköön itse pitääkö suorasta katsekontakstista vai onko hieman etäisempi katse pois katsojasta lookki parempi.