Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Silmät auki!

Kuva
  Silmät auki! Se kannattaa. Aina kamera ei välttämättä kulje mukana, toisinaan sää tai valo ei salli ja joskus kuvausideaa joutuu kypsyttelemään. Mutta monesti paikan päälle voi palata uudelleen parempana aikana. Kroatiassa on paljon kapeita, puiden ja pensaiden reunustamia teitä jotka lähestulkoon muistuttaa tunneleita. Hyvän sellaisen kun löytää, niin tottakai sitä pitää hyödyntää. Itselle yksi tällainen paikka oli jäänyt mieleen Rabacin läheltä, joten sinne mieli teki ja sinne mentiin päivänä eräänä. Anu lupautui malliksi. Alunperin olin ajatellut mallin vaatetuksen suhteen jotain dramaattista hametta ja röyhelöä, mutta sitten loppumetreillä päädyin kuitenkin siihen että jotain vähän normaalimpaa olisi kiva välillä kuvata. Farkut, poncho, hattu ja kumpparit, sellainen setti. Mukaan tuli nalle ja kori jotta saatiin vähän jotain lisä ideaa kuviin ja monesti malli tuntee olonsa mukavaksi kun on jotain mistä pitää kiinni. Päivän valaisuolosuhteet oli ideaaliset, auringonvaloa kevy...