14 vuotta
Tuli sitten se aika vuodesta kun on taas mennyt tasan yksi vuosi avioliittoa eteenpäin. Juhlan paikka siis, ja mikäs sen parempi tapa juhlistaa hääpäivää kuin ottaa uusiksi muutama kuva. Omalla kohdalla kävi aikoinaan näin että ei tullut hankittua valokuvaajaa häihin. Suurin syy kaiketi oli kustannukset ja tietysti kun ei mitkään isot pirskeet olleet muutenkaan, niin jotenkin tuntui silloin että eiköhän niillä sukulaisten räpsyillä mennä. Studiossa toki käytiin, mutta joo...
Eli tuli sitten sellainen ajatus että otetaanpa sellainen 14 vuotta myöhemmin kuva ja aika spontaanisti lähdettiin liikkeelle. Vaimo menee vielä omaan hääpukuunsa, siihen lisättiin huntu, meikit ja vähän koruja. Oma häissä käytetty puku on jo aikapäiviä sitten varmaan maatunut jossain kaatopaikalla mullaksi, ja pakko myöntää että ei se kyllä muutenkaan olisi mahtunut, joten kaivoin kaapista tämän hetkisen mustan liituraitapuvun. Siihen hattu, valkoinen pusero, musta kravatti, henkselit ja homma on valmis.
Valaistuksena oli yksi käsisalama softboxin läpi ammuttuna, joten ei mitään kauhean monimutkaista.
Kaikista yhteiskuvista vain yksi oli mieleen ja sen jaan tässä. Onneksi meillä on kuitenkin perheessä se kauniimpikin osapuoli niin jäi sitten käteen useampi kuva lopulta kuitenkin.

Kommentit
Lähetä kommentti